MOPO KARKAA KÄSISTÄ
Lain tehtävä on suojeleminen. Mopo karkaa käsistä, kun laki vesittyy ja auktoriteetti häviää.
”Nuoret on nuoria ja heitä tulee ymmärtää”, sanovat useimmat aikuiset näistä mopomiittikohuista. Olen aivan samaa mieltä. Nuorilla ei kuitenkaan ole samanlaista harkintaa kuin aikuisilla ja siksi he tarvitsevat tukea. Olenkin enemmän huolestunut aikuisista kuin nuorista.
Mietitäänpä vähän.
Pohdinta jatkuu
Laittomuutta on mikä tahansa toiminta, päätös tai teko, joka on ristiriidassa lain kanssa. Lain mukaan mopon saa ottaa käyttöön, kun täyttää viisitoista vuotta ja on suorittanut mopokortin. Ajaminen tapahtuu tien oikeassa reunassa, joko ajoradalla tai pientareella, jotta liikenne sujuu turvallisesti. Pyörätielle mopolla saa mennä vain silloin, kun lisäkilpi sen selvästi sallii. Moottoritiet ja moottoriliikennetiet eivät ole mopoliikenteelle tarkoitettuja, ja siksi ne on jätettävä väliin.
Mopon suurin sallittu nopeus on neljäkymmentäviisi kilometriä tunnissa, ja tämä rajoitus on asetettu turvallisuuden vuoksi. Jokaisen mopon tulee olla rekisteröity ja vakuutettu, ja rekisterikilven on oltava selvästi näkyvissä. Ajaminen ilman kypärää ei ole koskaan hyväksyttävää, ja mopossa on oltava toimivat valot, jarrut ja muut perusvarusteet.
Kun nämä asiat ovat kunnossa, mopoilu on paitsi sallittua myös turvallista ja mukavaa. Se antaa nuorille vapautta liikkua, mutta samalla opettaa vastuuta ja toisten huomioimista. Näin laki suojelee niin mopoilijaa kuin muita tiellä liikkujia.
” Kaikki virittävät mopoja”, kuulen sanottavan. Onko tämä hyvää laillisuuskasvatusta – ohjaako se kunnioittamaan lainvartijaa, silloin kun poliisi pysäyttää mopoilijan tarkistaakseen mopon ja mopoilijan kunnon.
Voiko aikuinen ajaa ilman ajokorttia, rekisteröimättömällä autolla ylinopeutta, mahdollisesti vielä humalassa ja jatkaa matkaa poliisin pysäyttämiskäskystä huolimatta. Kyllä hän voi, mutta joutuu kantamaan seuraukset. Seuraukset, jotka hän ymmärtää jo etukäteen.
Nuorten kiinnostus mopojen tekniikkaan on kunnioitettavaa ja halu vauhdikkaaseen ajamiseen ymmärrettävää. Yhtä lailla kuin tarve mukaviin, nuorten keskinäisiin, sosiaalisiin kokoontumisiin.
Nuoruuteen kuuluu kapina ja aikuisia kohtaan napina. Nuori arvostaa kuitenkin sitä, kun saa rajat ja tietää miten toimia – se on välittämistä ja huolehtimista.
Mielestäni lasten ja nuorten suojelua on se, että huoltajat vastaavat mopon kunnosta ja tekevät nuorelle selväksi lainpuitteissa tapahtuvan liikennekäyttäytymisen.
Samanaikaisesti kaupunkien ja kuntien nuorisotoimi voi osoittaa mielekkään paikan nuorten tapaamisille ja turvallisille mopomiittikokoontumisille. Näin saadaan vähemmän ylinopeutta ja keulimista julkisilla ajoväylillä ja enemmän kivaa yhdessä tekemistä ja harrastamista niille osoitetuissa paikoissa.
KRIISIT SELÄTETÄÄN PORUKALLA
Kriisitilanteessa mikään toimija ei pärjää yksin. Huoltovarmuus syntyy yhteistyöstä. Hyvinvointialueen, kuntien, seurakuntien, yritysten ja järjestöjen on hyvä sopia keskenään työnjaosta. Alueellinen turvallisuussuunnittelu on ensiarvoisen tärkeää varautumisessa häiriö- ja kriisitilanteisiin. Pelkkä suunnitelma ei riitä, vaan se vaatii harjoittelua.
Pohdinta jatkuu
Haasteena tällaisessa yhteistyössä on tilannekuvan ylläpito ja tarvittavan avun johtaminen. Haja-asutusalueilla toimivat sopimus- ja vapaapalokunnat ovat nopea apu monenlaisissa kriisitilanteissa. Siksi niiden resurssien turvaaminen on tärkeää.
Ja on tärkeää tiedottaa etukäteen kuntalaisille; missä on lämmintä tilaa yhteiseen käyttöön, mistä voi noutaa vettä, missä on mahdollinen joukkoruokailu, missä ladata akut. Tilanteen ollessa päällä tällainen tiedottaminen ei enää onnistu.