LEHDILLE

Ajelen autolla kesäisessä ilta-auringossa ja tulen tiesulkuun. Tienpintaan vedetään uutta asfalttia.  Autojono takanani kasvaa. Kaikilla on kiire – kenellä minnekin; mökille, veneelle, uimaan, festareille tai sukuloimaan. Näen, että siinä vasemmalla rakennetaan uutta siltaa ja paksut lankut ovat vierivieressä kannattelemassa työtä.

Mutta keitä ovat nuo pien ja höyryn keskellä työtä tekevät, nuo, jotka rakentavat siltoja ja liikenneympyröitä?

Nämä rakentajat  ovat nimettömiä Arjen sankareita, naisia ja miehiä työvaatteissaan, jotka harvoin saavat kunniaa, kiitosta ja patsaita kaupunkien ja kylien toreille.

Haluan kertoa, että arvostan teitä. Haluaisin rakennuksiin ja siltoihin laatat, joissa olisi teidän kaikkien nimet – ihan jokaisen. Laatat, jotka kertoisivat siitä työstä, jonka teitte, että voimme asua lämpimissä kodeissa ja ajella hyvillä teillä.

Omaishoidettava voi olla oma puoliso, lapsi, veli, sisar tai vanhempi. Avun tarvitsija voi olla pitkäaikaissairas, vammautunut tai kehitysvammainen. 

Yhteiskunta on halunnut tukea tällaista huolenpitoa lainsäädännöllä. On syntynyt omaishoitojärjestelmä , jossa hoitaja saa mahdollisuuden rahalliseen korvaukseen ja muutamaan vapaapäivään kuukaudessa.

Omaishoitajia, jotka ovat tehneet hyvinvointialueen kanssa tällaisen sopimuksen, on tällä hetkellä Suomessa 62 000.  Heidän lisäkseen arvioidaan olevan noin miljoona ihmistä, jotka auttavat läheistään arjessa ilman tällaista omaishoitosopimusta.

Tämä läheisapu mahdollistaa kotona asumisen pidempään ja kalliin laitoshoidon tarve vähenee.  Omaishoito on koko yhteiskunnan voimavara. Piilossa oleva timantti, jonka arvoa ei nähdä.

Halusimme selvittää, tarkalla korvalla, kuinka omaishoitajien arkea voisi tukea. Kuuleminen kohdistui viiteen omaishoitajayhdistykseen pohjalaismaakunnissa. Kuulemisen pohjalta teimme aloitteen Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueille.

Läheisen auttaminen ja hoito on kokoaikaista, melko yksinäistä ja vaativaa toimintaa. Aloitteessa nostimme esiin hyvinvointialueen merkitystä omaishoitajan kumppanina läheisen hoidossa. Toimme esiin, että hoidettava tarvitsee säännöllisen terveydentilan, lääkityksen ja toimintakyvyn arvion. Omaishoitaja puolestaan tarvitsee lisää tietoa, kuinka hoitaa läheistään, miten hoitopolut toimivat ja mitkä ovat hänen lomaoikeutensa. Nostimme aloitteessa esiin myös perhe- ja vuorohoidon kehittämistarpeen, sekä omaishoitajien henkisen ja sosiaalisen tuen tarpeen.

Monelle kävijöille REKO‑toimintamalli oli tuttu. Siinä kuluttajat tilaavat tuotteet suoraan tuottajilta etukäteen. Jakelupisteiltä on toisinaan mahdollista myös ostaa tuotteita ilman tällaista ennakkotilausta. Tämä on tärkeää eteenkin niille, jotka eivät ole somessa, koska REKO‑renkaat toimivat Facebookin suljetuissa ryhmissä. Ryhmät noudattavat Ruokaviraston ohjeita ja niitä pyöritetään vapaaehtoisvoimin. Nopealla tarkastelulla ryhmiä näytti toimivan ainakin Kokkolassa, Kälviällä, Kaustisella, Kannuksessa, Halsualla ja Perhossa.

Rannikon antimissa lähiruuan ystävät esittivät toiveita tuotevalikoiman laajentamisesta sekä pohtivat ideoita lähiruuan markkinointiin. REKO-toiminnalle ja alueen tuottajille kaivattiin lisää näkyvyyttä paikallismedioissa. Kokkolan kaupungilta toivottiin omaa panostusta jakelupaikan ylläpitoon; talviajan valaistusta, aurausta ja hiekoitusta.

Myös marketteja haastettiin mukaan parantamaan lähiruuan saatavuutta hankinnoillaan, esillepanoillaan ja elintarvikkeiden lähiruokamerkinnöillä.

Julkisissa hankinnoissa ja joukkoruokailuissa voidaan myös käyttää hyvin lähiruokaa. Hankintalaki mahdollistaa alle kuudenkymmenentuhannen euron ruokahankinnat ilman kilpailutusta. Tämä antaa kunnille ja hyvinvointialueille kevyen ja nopean väylän ostaa pienemmissä erissä ja avaa käytännön mahdollisuuden hankkia lähiruokaa suoraan tuottajilta, kunhan avoimuus ja tasapuolisuus toteutuvat.

Kun hankinnat ovat suurempia, lähiruoka voidaan tuoda mukaan kilpailutukseen jakamalla hankinta osiin ja käyttämällä laatukriteerejä, jotka painottavat tuoreutta, toimitusvarmuutta ja lyhyitä kuljetusketjuja.

Haasteita riittää. Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaito on heikentynyt selvästi. Tämä näkyy niin Pisa-tuloksissa kuin opettajien arjessa. Lukeminen on vähentynyt ja kirjoittaminen koetaan vaikeaksi. Luku- ja kirjoitustaito ovat kuitenkin avain kaikkeen oppimiseen. Kun nämä perustaidot horjuvat, niin horjuu koko koulutuspolku. Tässä on ensimmäinen haaste, joka tulee selättää. Lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitoa tulee vahvistaa.

Opiskelijoiden taitoerojen kasvaessa lisääntyy tarve eriyttämiselle, tukipalveluille ja opinto-ohjaukselle. Taloudellisten resurssien paineessa on käynyt juuri toisinpäin. Itseohjautuvuudesta on tullut päivän sana myös ammatillisissa oppilaitoksissa, kun resurssit lähiopetukseen vähenevät. Yritysten mukaan tämä näkyy osaamisvajeena nuoren siirtyessä harjoitteluun tai työelämään. Tässä on toinen haaste. Kuinka luodaan sujuvat polut ammatillisen koulutuksen ja yrityselämän välille osaamisen vahvistamiseksi.

Juhlasta lähtiessä saattoi nauttia vihreästä ja avarasta peltoaukeasta, joka levittäytyy laajalle. Näky todensi juuri lauletut maakuntalaulun sanat ” näät kuinka rannat viljavat on virtain kahta puolta ja kylät suuret kansoineen, mi maasta pitää huolta”. Pidetään huolta tulevaisuudesta; niin maan tuottavasta kasvusta kuin kasvavista lapsista ja nuorista.

Omaishoito korvaa hyvinvointialueilla merkittävän määrän kotihoitoa ja myöhemmin ympärivuorokautista palveluasumisen tarvetta.

THL:n arvion mukaan Suomessa on n. miljoona aikuista, jotka auttavat säännöllisesti läheisiään selviytymään kotonaan. Omaishoitajista 70 % on naisia, yli puolet heistä on eläkkeellä.

Omaishoitaja ja hyvinvointialue voivat tehdä tekevät virallisen toimeksiantosopimuksen hoidon järjestämisestä. Sopimus tuo omaishoitajalle lakisääteiset oikeudet, kuten hoitopalkkion, vapaat ja vakuutusturvan. En haluaisi puhua tässä yhteydessä rahasta, mutta totean, että ympärivuorokautinen palveluasuminen maksaa  n. 200 € vuorokaudessa, kun sopimushoitajan palkkio on n. 600 € kuukaudessa.

Olen kiertänyt Keski-Pohjanmaalla kuulemassa omaishoitajia ja heidän tarpeitaan tarkalla korvalla. Yksikään kuulemistani hoitajista ei ole toivonut lisää hoitopalkkiota, ainoastaan tukea hyvinvointialueelta. Tukitoiveet ovat koskeneet hoidettavan säännöllistä hoidon ja kuntoutuksen tarpeen arviointia, tarvittaessa hoitoon pääsyä sekä virikkeellisemmän toiminnan järjestämistä vuorohoitopaikassa hoitajan vapaapäivinä. Perhehoito on koettu hyväksi silloin, kun luottamus hoidettavan ja hoitopaikan välillä on saavutettu.

Omaishoitaja tuntee hoidettavan tarpeet, mieltymykset ja on sidoksissa häneen monin sitein.

Hän tekee sydämellään työtä ja joutuu monesti luopumaan omista henkilökohtaisista toiveistaan ja tarpeistaan, sekä omasta ajastaan. Toiveet ovat pieniä; jos joku tulisi ja veisi hoidettavan hetkeksi ulkoilemaan tai olisi kotona, niin että itse pääsisi yksin lenkille tai asioille.

Kuulemisten jälkeen olen miettinyt, että näihin toiveisiin voisin hyvin vastata niin hyvinvointialue, järjestöt, naapurit kuin ystävät  – kuulla tarpeita, toiveita ja  kantaa yhdessä omaishoitajan arkea.

Maanviljelijöihin kohdistuu paljon maatalousbyrokratiaa EU-lainsäädännön myötä. Myös asenteet viljelijää ja viljelyä kohtaan ovat usein kielteiset; maatalouden saamat tuet sekä maa- ja metsätalouden ympäristövaikutukset nousevat esiin negatiivisena puheena. Ruuan tuotannosta vastaavaa maanviljelijää syytetään tekemästään työstä – jos heitä ei olisi, niin mitä me sitten syötäisiin.

Haluan puolustaa maanviljelijää ja kotimaista tuotantoa.  Maataloustuki määräytyy pääasiallisesti viljelypinta-alan ja eläinmäärän mukaan. Tukien tarkoituksena on hillitä kuluttajiin kohdistuvaa hintapainetta eli ne satavat elintarvikkeita ostavan kuluttajan laariin.

Meillä on menossa globaaleja kriisejä, jotka vaikeuttavat viljelyä mm. polttoaineiden kallistuminen ja lannoitteiden saatavuuden vaikeutuminen. Kaukainen Hormuzin salmen kriisi ja Ukrainan sota vaikuttavat pelloillamme. Mielestäni niin valtion, pankkien kuin liiketalouden tulee yhdessä kuluttajan kanssa olla tukemassa kotimaista ruuantuotantoa.

Tilalta kauppaan kulkee elintarvikeketju, jossa tuottaja on pohjimmaisena. Tärkeimpänä osana ketjua hän saa kuitenkin pienimmän osan elintarvikkeen hinnasta.  MTK onkin aiheellisesti vaatinut tuottajien, elintarviketeollisuuden ja kaupan välisten hintasopimusten purkamista ja uudelleen arviointia. Toivon, että yhdessä havahdumme tähän ja tuemme kotimaista viljelyä.

Olemme lähes kaikessa riippuvaisia sähkön saannista. Vesihuolto, lämmitysjärjestelmät, akkujen lataukset, kaupan maksupäätteillä asiointi, teollisuuslaitokset, terveydenhuollon automatiikka – kaikessa tarvitaan nykyään sähköä. Sitä sähköä, jonka hintaa emme voi itse enää määrittää – vain maksaa siitä sen,  mitä vaaditaan.

Ilmastonmuutoksen myötä ääriolosuhteet lisääntyvät ja sähkökatkoihin on hyvä varautua. Ne vaikuttavat suoraan ihmisten arjesta selviytymiseen ja perustarpeisiin; veden ja lämmön saantiin, ruuan hankintaan, yhteydenpitoon ja liikkumiseen. Yksittäisiin talouksiin suositellaankin hankittavaksi kotivaraa jos sähkö, vesi tai kaupan elintarvikkeet eivät ole heti saatavilla.

Olen miettinyt yhteiskunnan ja eri yhteisöjen toimintaa tällaisissa poikkeustilanteissa. Ongelma on yhteinen. Ajattelen, että  hyvinvointialueen, kuntien, seurakuntien, yritysten ja järjestöjen on hyvä sopia keskenään työnjaosta. Yhteistyön haasteena on tilannekuvan ylläpitäminen ja tarvittavan avun johtaminen. Kuntalaisten olisi hyvä tietää jo etukäteen missä on lämmintä tilaa yhteiseen käyttöön, mistä voi noutaa vettä, missä on mahdollinen joukkoruokailu, missä voi ladata kännyköiden akut. Tilanteen ollessa päällä  tällainen tiedottaminen ei enää onnistu.

Avun tulee olla lähellä. Sopimus- ja vapaapalokunnat ovat nopeita toimijoita kriisi- ja poikkeustilanteissa haja-asutusalueilla.

Ennen taloissa oli omat, mekaaniset pumppukaivot, mutta myös kylän yhteinen kaivo, josta saattoi noutaa vettä. Ei vara venettä kaada. Olenkin miettinyt, että olisiko taas aika rakentaa tällaisia oman kylän kaivoja vedensaannin turvaamiseksi. Eikä se yhteinen, siirrettävä sähköntuotantolaite, agrikaattikaan, olisi pahitteeksi. Sille löytyisi varmaan vielä paikka sieltä yhteiseltä nuoriso-, kylä-, työväen-,  tai maamiesseurantalolta.